torstai 31. tammikuuta 2013

Meikkileikkejä

Ai että miten hirveä otsikko :D En oikeastaan enää edes muista, millaista postausta näistä ajattelin, kun kuvia näistä joitain päiviä sitten räpsin, mutta tässäpä tulee nyt jonkinlainen :)



Käytössä olevia meikkejäni ja siihen tarvittavia tarvikkeita säilytän kahdessa Marimekon pussukassa, kumpikin pussukka on saatu lahjaksi tai tilaajalahjaksi aikoja sitten ja ne ovat päätyneet heti tähän käyttöön, johon ne mielestäni soveltuvat mainiosti. Meikit ja tarvikkeet menevät pieneen tilaan, eivätkä pyöri missä sattuu, ne saa nopeasti käyttöön ja tarvittaessa matkaankin mukaan. Jos minulla olisi paremmat tilat, ei tällainen säilytysvaihtoehto tulisi mieleenikään, mutta nyt mennään tällä. Plussaa pusseissa on toki se, että ne on helppo heittää pyykkikoneeseen aina tarpeen tullessa.

Punaisesta, isommasta pussista löytyvät käytössä olevat meikit. Käyttövuoroa odottelevat meikit ovat kynsilakkojeni kanssa samassa laatikostossa, sitäkin voisin vilauttaa joskus.


Alkujaan penaaliksi tarkoitetussa pussukassa ovat siveltimeni. Käytän aika paljon Bare Mineralsin siveltimiä, joitain löytyy myös Sephoralta ja Cailapilta.


Yllä olevassa kuvassa näkyvät nyt meikkipussista löytyvät tuotteet:

Zuii:n luomumeikkivoide on ihan jees, käytän sitä mielelläni, muttei minulla siitä sen kummempaa sanottavaa löydy.
Bare Mineralsin poskipuna alkaa lähetä loppuaan. Se on ollut oikeinkin kiva, mutta seuraavaksi haluan kiinteän. Välillä tuntuu että poskipunaa pöllyää kaikkialle.
Lushin kuultovoide Nuorentunut onkin jo vilahtanut blogissa. En käytä sitä ihan joka päivä, mutta silloin kun teen silmämeikin eteen ripsivärin laittoa enemmän, laitan myös kuultovoidetta. Laitan sitä kulmaluulle ja vähän poskipäille sekä tummille silmänalusille.
Avonin musta-punaisessa putkilossa oleva nestemäinen eyeliner pääsee käyttöön iltameikkiä tehdessä. Hintalaatusuhteeltaan ykkönen. Kalliimpien tuotteiden kohdalla pelkäisin kuivumista ja liian aikaista poisheittämistä.
Lumenen katsetta avaava kynä toimii Lushin kuultovoiteen kanssa käsikädessä. Tätä tosin lisään vain iltameikkiä tehdessä.
Luomivärin pohjustamiseen vaitsen kerta toisensa jälkeen Urban Decayn. Luomiväri ei pysy minulla muuten edes nimeksi.


Tässä kuvassa vielä irrallaan arkisilmämeikkini tuotteet:

Diorin luomiväriviisikon sain äidiltäni, joka ei lämmennytkään ostamansa paletin sävymaailmalle. Minäkän en pidä vasemman ylänurkan väristä, mutta muuten paletti on tosi kiva. Keskellä oleva nappi on mahtava kimaltava musta. Arkimeikissä käytän usein luomiväriä vain pehmittämään kynän rajausta.
Lumenen kulmakynä nro 2 on ihan ykkönen :D Myös useat ystäväni vannovat ko. sävyn nimeen.
Dermosilin silmänrajauskynä on luomu ja siksipä se myös minun meikkipussista löytyy. Mitään muuta pahaa sanottavaa ei ole, muuta kuin se, mikä näkyy myös kuvassa: se sotkee aika paljon, jollei ole tarkkana.
Laveran luomukulmakarvageeli on vaan niiiiin toimiva, siinä ei ole väriä mukana.
Sensai 38 -ripsari on valintani silloin, kun minulla ei ole ripsipidennyksiä.

Minun tekee mieli laskiaispullaa. Asia pitänee korjata pikimmiten.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Eläkkeellä

Aika on taas mennyt niin hujauksessa, etten ole ehtinyt päivitellä aikoihin. Ajattelin myös vihdoin esitellä Tiffany-tuliaiseni.

Eläkeläiset tuntuvat sanovan usein, ettei eläkkeellä ehdi vain oleskella, kun on niin paljon muuta tekemistä. Minusta tuntuu nyt samalle, tosin sillä erotuksella, että olen pyrkinyt järjestämään itselleni mahdollisimman paljon tekemistä, jotta tämä ajantappaminen olisi mielekästä. Olen viettänyt paljon aikaa ystävieni kanssa ja kirjoitellut paljon työhakemuksia.



Tässä nyt kuitenkin vihdoin se Prahan tuliaiseni. Tajusin ennen reissua, etten ole koskaan astunut jalallani Tiffanylle. Se vahinko, jos mikä, piti korjata heti :)
Tiffanyllä käymättömyydestä muistui mieleeni Cartierin ovella otettu intopiukeena-kuva. Etsin sen äsken käsiini, mutten kuitenkaan voi esitellä sitä, koska mulla on siinä niin ruma tukka ja koska mulle tuli niin ikävä Pariisiin :D 

- Tässähän olikin se informatiivisin osa tätä postausta :D


Uusi koruni on ihanan pieni ja siro, eikä tule edukseen kuvissa, mutta siitä ei voi korua syyttää vaan kuvaajaa. Hankin korun arkikoruksi, jollaisena sitä olen käyttänytkin, se on vaan niin ihanan herkkä, ettei se mielestäni sovi läheskään kaikkiin tylsiin arkiasuihini.

Mitäs tykkäätte uudesta murustani?

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kestokulutushyödykkeitä

Tapasin eilen ystävääni suklaan ja mansikoiden merkeissä. 

Päädyttiin keskustelemaan vanhimmista vaatteista, joita omistamme ja yhä käytämme. Ystävälläni on Benettonin villaneuletakki vuodelta 2000, jota hän tosin ei ole enää säännöllisesti käyttänyt. Minulla vanhin, äkkiä muistamani, asuste/vaate ym. -tavara on lastenosastolta vuonna 2002 ostetut Adidaksen Superstarit.

Oikeesti :D Minulla on kohta 11 vuotta vanhat tennarit, jotka ovat vielä epäsäännöllisen säännöllisessä käytössä. Eikä kyse ole siitä, etteikö niitä olisi käytetty, olen kävellyt niillä valtavasti. Ainakin kaksi kertaa Pariisissa ja ja ja voi niitä muistoja :D

Minun oli pakko kaivaa kengät eteisestä ja tarkistaa kuinka räjähäneet ne ovat. Eivät ne edes ole. Ne ovat käsittämättömän hyvässä kunnossa, vaikka niillä on kävelty kilometritolkulla.

Yli 10 vuotta jatkuvassa käytössä hyvänä säilyneistä kengistä voi jo hyvillä mielin sanoa niiden olleen hinta-laatusuhteeltaan erinomaiset. Okei, 10 vuotta kuulostaa pahalle ja vähän ällölle :D

Vaatteiden säilymistähän hieman hankaloittaa pesukoneen tekemä kulutus ja omat painonvaihtelut, kun taas huivit ja muut asusteet toki kestävät ja kestävät.

Kuinka vanhoja ovat vanhimmat jatkuvassa käytössä olevat asusteenne tai vaatteenne?

Katsokaahan myös toki, minkä ihanuuden ystäväni toi mukanaan. Instagramista löytyy muitakin juttuja @Hattaraa.

torstai 24. tammikuuta 2013

Prahan ostokset

Kauheasti ei Prahassa tullut ostoksia tehtyä, vaikka kaupunki aika edullinen olikin. Lähinnä siksi, ettei ollut tarvetta ja toisekseen siksi, että tarkoituksenani olikin kotiuttaa vain se yksi edellisessäkin postauksessa vilahtanut ihanuus, joka ansaitsee kokonaan oman postauksensa.



Sephoralta löysin muutamien tuliaisviemisten lisäksi huulikiillon ja kynsilakan. Sopivaa hilekynsilakkaa olinkin etsiskellyt jo tovin.


Tästä, kuten seuraavastakin voi olla montaa mieltä, sekä minulle soveltuvuudesta että kuosin lainasta, mutta leikkisyydellään ja väreillään ne koskettivat minua ;P 

Lisäksi tuubihuiveja (tai laukkuja) ei voi olla koskaan liikaa ja jos molemmat sai yhteensä alle kahdeksalla eurolla kotiin, niin eihän niitä vaan voi jättää kauppaan :D

Läppä menee oikeasti ihan suoraan, vaikka se kuvassa ei sille näytä :)

Tässä minua erityisesti viehätti laukun tilavuus ja kätevä kahva.

Nämä viimeiset taas oli oikeastaan aivan pakko ostaa, edellisten kenkien hajottua reissussa mystisesti kolmesta kohdasta :D


En tiedä millainen tuuri voi olla, kun ensin kengät hajoavat kahdesta kohtaa kärjestä, jolloin aloin sillä silmällä jo katsella uusia, ja heti perään saapikkaista hajosi vetoketju, jolloin oli vain luovutettava käveltävä lähimpään kenkäkauppaan. Näiden kanssa olikin sitten hieman helpompaa jatkaa Prahaan tutustumista :D

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Prahassa

Tässä nyt pientä kuvapläjäystä Prahan reissusta. Kuvia onnistuin ottamaan aina sateisimpina hetkinä, mutta ehkä niistä jotain selvää saa.

Reissu oli kaikinpuolin oikein kiva ja juuri sellainen mihin pyrittiin. Käveltiin ja ihmeteltiin paljon ja katseltiin nähtävyyksiä. Istuttiin kahviloissa ja pubeissa ja syötiin hyvin. Kokeiltiin myös paikallisia herkkuja ja "herkkuja".





Tulihan sitä muutamassa kaupassakin käytyä :)

tiistai 22. tammikuuta 2013

Väsy

Miten minusta tuntuu, etten ole saanut tänään mitään järkevää tehtyä?
En, vaikka nousin kuuden jälkeen.

Hoidin kyllä muutaman asian ja kävin jumpassa, joka oli niin rankka, että melkein nauratti. Söin myös karkkia, jotka oli tosi hyviä. Olen myös löytänyt uuden riippuvuuden; Real-ruisleivän, jonka päälle laitan avokadoa. Nam. Myös kahviriippuvuuteni elää ja kukoistaa :) Sitähän ei tästä päälauseiden määrästäkään olisi kukaan keksinyt ;P

Ennakkovilautus jostain, jonka ostin Prahasta (jos joskus pääsisin niihin juttuihin asti, kun tapaan eksyä aiheesta).
Ei muuten ole yhtään minua -tiedän. Mutta tykkään :D

Haluaisin myös uuden laukun. Tiedän jo minkä. Tai tietäisin toki useammankin, mutta ainakin nyt eräs kutsuu minua...

Nyt hyvää yötä :D 
Toivottavasti minulla on huomenna oikeaakin asiaa :D

maanantai 21. tammikuuta 2013

Niistä halvoista housuista

Viittasin muutama päivä sitten halpoihin housuihin ja niiden välttämiseen. Tämä postaus on selvästi jatkoa eilen esittämälleni kysymykselle :)

Muistatteko nämä:


Ostin ne lokakuun alussa. Myönnän, nämä nousivat heti lemppareikseni, joten olen pitänyt niitä kohtuullisen paljon. Mutta olen kuitenkin todistettavasti ;P pitänyt muitakin housuja :D

Nämä Vilan housut ovat nyt kolme (3!) kuukautta vanhat. Haluatteko tietää mille ne nyt näyttävät?

No, ei se mitään, saatte silti nähdä ;P



Mielestäni kolme kuukautta on aivan liian lyhyt aika housujen ostosta siihen, kun ne joutuu laittamaan pois. Muttei housuja, joissa on tuollaisia koko reiden sivustan pituudelta olevaa nyppyä ja langanvetoja, vaan voi käyttää. Nämä ovat toiset Vilan kangashousuni (Vilan farkut ovat kyllä pysyneet aivan moitteettomassa kunnossa pitkään). Ne toiset housutkin jouduin laittamaan pois vain 5 kuukauden käytön jälkeen. Ne sentään kestivät 2 kuukautta pidempään, mutta rehellisyyden nimissä pidin niitä vähemmän kuin näitä housuja.

Luulen, että Vilan kangashousukokeiluni olivat tässä, tämä käy liikaa lompakolle ja vaikeuttaa vaatevalintoja. Taidan kokeilla seuraavaksi niin monen hehkuttamia Dr Denimejä.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Mistä minä oikein maksan?

Otsikossa on hyvä kysymys. Kysymys, jota olen taatusti toistellut jo monesti tässäkin blogissa ja usein myös blogin ulkopuolella. Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ole luksuksesta ja siitä mitä haluan tai tarvitsen. Tästä luksus-aiheesta hyvää pohdintaa löytyy blogiystäväni herra M:n blogista ja minun mielipiteitäni aiheesta pienen romaanin verran postauksen kommenttiosiosta :)

Nyt haluaisin urputtaa kuitenkin muutamasta muusta asiasta :D

Olen maininnut agressioistani yliopistoliikuntaa kohtaan jo aiemminkin. Nyt kuitenkin päästiin jo ihan uudelle asteelle tässä saagassa. Olin tunnilla, jossa tunnin varsinainen ja ainoa ohjaaja ei voinut (ei ole voinut, eikä tule vammansa vuoksi vielä aikoihin voimaan) näyttää mallia liikkeisiin. En ymmärrä miksi tällainen henkilö sitten on palkattu ohjaamaan hyvää ja suosittua tuntia. Vielä jos henkilö olisi kielellisesti lahjakas ja voisi selittää ohjeet napakasti saattaisin käsittää tämän, mutta tässä tapauksessa mennään metsään myös siinä, sillä tunti pidetään englanniksi. Tämäkään ei vielä olisi ihan hirveä haitta, mutta englanti ei ole ohjaajan äidinkieli, joten ohjeiden taso (ja toki minun kykyni ymmärtää murtaen puhuttua englantia hengästyneenä ja kesken liikkeen) on aika onnetonta.

Täysin OT:nä ainoa ostos, jonka tein viimeviikoisen bloggaritapaamisen aikana Helsingistä

Suurin ongelma tässä mielestäni on kuitenkin maksavan asiakkaan kohtelu. Kyllä joo, yliopistoliikunnan tarjoamat palvelut ovat minulle iso plussa ja suosittelen niitä silti jokaiselle niihin oikeutetulle, mutta laatu on laskenut aiempien lukuvuosien suhteellisen hyvästä tasosta aika roimasti, ihan jo näiden muutamien esittämieni esimerkkienkin valossa. Tämäkään ei silti ehkä vielä häiritsisi, jollei samanaikaisesti liikuntamaksu olisi viime syksynä noussut ihan uskomattoman paljon ja ainoa selitys aiheeseen annettiin tiedottamalla "on tämä silti halvempaa kuin Helsingissä". No, niin kauan kun en asu ja opiskele Helsingissä on se minulle se ja sama :D 

En voi ymmärtää, miksei opiskelija voisi ansaita ja vaatia palvelua ja laatua, maksaessaan palvelusta jota juuri hänelle pyritään tarjoamaan. Suomessa koulutuksen ihana edullisuus on vääristänyt sen mitä opiskelijat saavat ja kehtaavat vaatia.

Periaatteessa haluaisin urputtaa vielä pankeista ja siitä miten siellä kohdellaan asiakkaita, mutten jaksa olla näin negatiivinen, joten tyydyn siirtämään sen myöhemmäksi ja toivottamaan kauniita unia kaikille!

lauantai 19. tammikuuta 2013

Suositteluja

Kävin eilen ystäväni kanssa ehkä yhdellä parhaimmista illallisista ikinä turkulaisessa Enkeliravintolassa. Hyvän bloggarinlailla kannoin kameran mukanani ja aikoessani kuvata aivan järisyttyävän hyvää alkuruoka-bliniä havaitsin akkuni olevan latauksessa kotona :) Instagramista löytyy kuitenkin pimeitä puhelinkuvia. Suosittelen ravintolaa enemmän kuin lämpimästi, myös sen sisustus on näkemisen arvoinen.


Keskiviikkona taasen kävin Jonnan innostamana Top Shotin Olympus PEN -kamerakoulutuksessa, josta ylläolevat kuvatkin ovat. Testailtiin erilaisia säätöjä ja objektiiveja. Suosittelen myös sitä lämpimästi, opin uusia juttuja ja ostinkin kotiinviemisiksi uuden objektiivin ja vastavalosuojan. Seuraavaksi voisi olla hankintalistalla itselaukaisin. Paljon on kyllä vielä opettelemista kuvausjutuissa.



Mukavaa lauantai-iltaa, nyt Putousta :)

perjantai 18. tammikuuta 2013

Oikeesti

Vaikka eilen esittelinkin useamman materiahimotukseni, en pidä niistä läheskään kaikkia kovin todennäköisinä vähään aikaan. Todennäköisemmin lähitulevaisuuden must have -ostoksiani tulevat olemaan Tangle teezer ja H&Mn tekonahkahousut. Myös saman firman chinoja olen harkinnut. Laatuunhan voisi toki housuissakin satsata, mutta vannoutuneena farkkutyttönä taidan kokeilla ensin halvemmilla versioilla. Halpoihin housuihin liittyvään asiaan palaankin tässä lähipäivien aikana...

Nyt tulin kuitenkin näyttämään sen Jenny'Storen lahjakortilla lunastamani tuotteen.

Bayswaterin ostettuani olen kaivannut sen seuraksi oak-sävyistä vyötä, ja tämän hauskan Sandin vyön liikkeestä kotiutinkin. Ihastuin erityisesti vyön samalla yksinkertaiseen, mutta hauskan viimeisteltyyn ilmeeseen.


Mukavaa viikonloppua!

torstai 17. tammikuuta 2013

In the Year 2013

Tuumasta toimeen. Eilen kaipailin vuosi 2013 -postausta, jollaisia tykkään lukea muiltakin. Ajattelin nyt lykätä kaikki teemat saman postauksen ympärille, jotta pääsisin vihdoin oikeastikin jutuissani tälle vuodelle, enkä enää pyörittelisi viimevuoden asioita ja kuvia täällä päivästä toiseen. Varmasti unohdan tästä postauksesta joitain asioita ja ehkä jopa kategorioita, mutta tässä nyt päällimmäisiä asioita, joita vuodelta 2013 toivoisin. Sekä pinnallisia, että ei. Toki minulla, kuten varmasti kaikilla muillakin, on tärkeimpänä toiveena oma ja läheisten terveys ja turvallisuus, joten jätän sen itsestäänselvyytenä tästä pois.

Kuten jo aiemmin olen kertonut, viimevuosi oli uskomattoman rankka ja jopa jossainmäärin aikamoinen pettymys, jos näin saa sanoa, niin hieno ja uskomaton ja tärkeä ja ainutkertainen kun se olikin. Voikin olla, että asetan tälle vuodelle hirvittäviä paineita siksi, että toivon ja oletan tästä vuodesta tulevan paremman, vaikka samalla mietin, ettei viimevuoden ylittämiseen edes paljoa tarvita. Mikä sekin on todella hassu ajatus, sillä sain viimevuodeltakin todella paljon, enkä usko esimerkiksi Kiinan reissua ihmeellisempää matkaa ihan lähiaikoina tekeväni.




Minä + elämä

Tämä kuuluu osaltaan jokaiseen muuhunkin kategoriaan, mutta toivoisin todella työllistyväni mahdollisimman pian. Myönnän, että kaltaiseni supersuorittaja määrittelee itseään paljon työnsä ja opintojensa kautta, mutta kyllä ne työt olisi vaan niin parasta. Tähän toki liittyy muuttoa ja kaupunginvaihtoa ja muuta, mutta kunhan olisi töitä. 

Edelliseen liittyen toivoisin kasvavani ihmisenä siten, etten pomppisi seinille ja ahdistuisi asioista, joihin en voi itse määrättömästi vaikuttaa, kuten työnsaantiin. Toivoisin myös kasvavani ihmisenä siten, että nauttisin kaikista pienimmistäkin asioista, hyväksyisin helpommin asioita ja antaisin muiden ihmisten asioiden ja tekemisten häiritä itseäni mahdollisimman vähän.

Toivoisin myös, että ehtisin viettää paljon aikaa ystävieni ja läheisteni kanssa ilman, että tarvisisi aikatauluttaa menoja ja katsella kelloa. Tänävuonna koen tärkeänä uudet ystävyyssuhteet ja miksei muutkin suhteet ja vanhojen parantamisen ja niistä huolen pitämisen.

Minä + ulkoiset seikat

Toivoisin, että tänävuonna jaksaisin ja viitsisin ja ehtisin keskittyä enemmän omaan hyvinvointiini ja siihen, että olisin mahdollisimman tyytyväinen itseeni. Tämä olisi tärkeää ennenkaikkea jos niitä töitä ei tule. Lisäksi, jos töitä ei ole ja minulla on valtavasti aikaa, toivoisin, että onnistuisin käyttämään sen ylimääräisen ajan järkevästi ja siten miten se kannattaa käyttää, eli liikkumalla :)

Hiukset, aion panostaa hiuksiini :D

Harrastukset & blogi

Blogihan on minulle tärkeä harrastus ja toivoisinkin kehittyväni siinä. En ole kummoinenkaan kuvaaja, joten siinä haluaisin kehittyä ja toki toivoisin, että minulla olisi jotain asiaakin tämän kaiken sisällöttömän hutun seassa :D Twitteriä ja Facebookia olen jo harkinnutkin tukemaan tätä blogia.

Muuten toivoisin, että löytäisin aikaa ja kiinnostusta vanhoille sekä miksei uusillekin harrastuksille, varsinkin, jos sitä aikaa tuntuu tänävuona olevan. Liikunta, ulkona syöminen ja lukeminen ovat tällä hetkellä, kuten ovat olleet aina, sydäntäni lähellä. Uusia juttujakin mahtuisi nyt järkestötoiminnan ja opiskelujen poistuttua arjestani.

Reissut

Prahassahan tuli jo käytyä ja pientä Berliinin reissua on kevääksi suunnitelmissa, niiden suunnitelmien toteutuminen ei vaan nyt vielä riipu minusta. En usko, että tämä vuosi tuo tullessaan ihmeellisempiä ja isompia reissuja, vaikka ihan mukavaahan tämä viimevuosien kaukomatka/vuosi tahti on ollutkin. Tosin, Tukholmassa en ole käynyt useampaan vuoteen, joten siellä voisi ainakin piipahtaa, lisäksi käyn varmasti ainakin muutamasti äitini kanssa Tallinnassa.

Ostokset

Postauksen kuvituksena juttuja, joihin tänä vuonna ajattelin panostaa. Enemmänkin varmasti löytyisi ihania ja pakkosaada juttuja, enkä usko, että lista pysyy samanlaisena edes helmikuulle :D Lisäksi toki täytyy miettiä millaiseksi elämäntilanne tästä muodostuu ja mitkä ovat nyt ja silloin realistisia asioita, joihin kannattaa rahansa laittaa. 

Kuvat kaivoin tylsästi vaan googlesta, ja joo tykkään kengistä :D Kuvat ovat myös varsin suuntaa antavia, ja kuten sanoin, en usko Cabaksen olevan ihan lähihetkien ostoksia, mutta ymmärtänette suunnilleen millasiin juttuihin haluaisin tänävuonna rahani pistää. Elektroniikka puuttuu (ei niin yllättäen) listaltani kokonaan, mutta jos työllistyn on uusi kannettava ensimmäisiä hankintojani. Erään pitkäaikaisen elektroniikka-materiahimotukseni (en olisi ikinä uskonut kirjoittavani näin :D ) voinkin jättää tästä pois, sillä se ilmestynee minulle varsin pian ja varsin mielenkiintoisten mutkien kautta :)

Edit: kuvia oli alunperin enemmänkin. Louboutinit ja paljettiUggit ainakin. Linkkien rikkouduttua laiska tyttö ei jaksanut enää etsiä uusia kuvia :D

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Ale-alealeale-ale

Noniiinnoniinnoniin :D 

Olen herännyt sellaiseen aikaan aamusta, ihan omasta vapaasta tahdostani, ettei mikään ihme, että minulla soi tähän aikaan jo mainosveisut päässä :D

Nyt, näin tammikuun puolessavälissä, onkin oikein hyvä aika esitellä ne välipäivien alennusmyyntilöydöt, eikös? Enhän kai sentään ole edes pahasti myöhässä, viimevuotisista postausideoista taitaa puuttua vielä 2013-postaus ja ostostoivepostaus, jotka haluaisin vielä tehdä, koska tykkään niitä myös muilta lukea :)

Mutta, tällaisia uusia kavereita löysin välipäivinä:




Icepeakin takki - Kai toi on takki, mutta voiko sitä sanoa takiksi, jos sitä voi käyttää sisällä ja ulkona :D Mutta kuitenkin... Olin jo Sokoksella maksanut tarvitsemani ripsivärin (kts. alempaa) kun ulos mennessäni bongasin tämän. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin en periaatteessa olisi tätä tarvinut, mutta värit ja leikkaus ja huppu ja kangasmateriaali olivat kaikki niin mahtavia ja Luhta groupin laatuun ja malleihin olen aiemminkin ollut vapaa-ajan vaatteissa niin tyytyväinen, että miksipä ei. Vapaa-ajanvaatteita tarvitsee aina ja niissä tulee, ainakin minun, oleiltua aika usein. Ajattelin käyttää tätä vähän kelistä riippuen takkina ja kylmemmillä säillä miksei ihan "paitanakin".




Jostain syystä statementkoru-mania ei ole iskenyt minuun kunnolla aiemmin. No nyt sitten iski kerralla kaksin kappalein (olen niiiin jälkijunassa). Nämä ostin H&Mstä. Toinen pääsikin jo mukanani sunnuntain juhliin ja sitä ennen elokuviin. Ainiin ja käytinhän toistakin jo uutenavuotena :)



Ostin myös "statementpannan" :D Tämä, kuten aiemminkin esitellyt olivat oikeasti alessa, mikä on aika harvinaista. Yleensä onnistun löytämään alesta vain täysihintaisia tuotteita kotiin vietäväksi :)

Tämä löytyi Vero Modasta ja pääsi myös ensiesittelyyn uutenavuotena. Minulle tosin silloin ystävällisesti todettiin, että tuollainen huomiotaherättävä hiuskoriste onkin aika kätevä silloin, kun haluaa viedä huomion pois rumasta naamasta :D Haha, mutta tottahan se on :D


Vero Modasta ostin myös tämän aleostosreissun ensimmäisen täysihintaisen ostoksen, jota sinne meninkin hakemaan, muuten en tuskin olisi ko. liikkeeseen eksynytkään. Hain liikkeestä harmaan multituubin jo omistamani mustan kaveriksi. Enhän olekaan rakastanut mustaa versiota palavasti kun elokuun lopusta ja kaivannut sille harmaata kaveria. Onneksi näitä ei taida saada kun näissä kahdessa värissä ;P

Samasta kaupasta löytyi pannan ja huivin lisäksi myös musta kiiltävä kynähame vitosella. Se jos mikä olikin aikamoinen löytö :)



Ja se, mitä alunperin lähdin Kotkan Pasaatista hakemaan oli ihan-vain-jokin ripsiväri, jonka tittelin lunasti tälläkertaa ihan puhtaasti ulkokuorensa ansiosta Rimmel. Lisäksi ostin Goshin uskomattoman kauniin värisen luomiväripaletin vitosella. Kuten arvata saattaa laatu on ihan hirveää, mutta tulipa testattua.

Tajusinpa muuten, että minulta, suurelta huivien ystävältä, puuttui blogin kategorioista huivit kokonaan :)

tiistai 15. tammikuuta 2013

Take or toss?

Ostin jakun, jollaista olen katsellut jo pitkään, mutten tiedä pidänkö siitä. Periaatteessa kyllä, mutta jotain outoa siinä on.
Ostin jakun käytettynä (kuva ed. omistajan) ja epäilen, että hän olisi saksinut olkatoppaukset pois, sillä katsokaa nyt tuota yläosaa, se näyttää tosi oudolle. Se näyttää myös päällä vähän hassulle (kts. Instagramista, tässä vielä selvemmin laatikko). 

Nyt mietinkin, mitä minun pitäisi sille tehdä. Käyttää, myydä (ostajia?) vai tuunata? Myydäänkö enää missään irto-olkatoppauksia, vai onko ne kadonneet kasarin pölyihin?

maanantai 14. tammikuuta 2013

Mutkunmiähaluuuuuuun

Ihminen ei voi olla ihan terve, jos se on juuri toteuttanut yhden pitkäaikaisimmista materiahimotuksistaan ja jo ylipäätään lokaatiohimotuksistaan Tiffanyllä ja haluaa taas jo heti jotain. Mutkunmutkun :D En muuten tiedä, miksi en ollut koskaan aiemmin Tiffanylle astunut, mutta parempi myöhään jne...

Aarteesta tulossa kuvia, ihan oman postauksensa verran, mutta nyt ajattelin avata hieman uusimpia himotuksiani:

YSL Arty ja juuri nimenomaan tämä:
Kuva lainassa: http://rdujour.com/2012/07/30/yves-saint-laurent-arty-glass-stone-ring/

En ole koskaan ymmärtänyt tätä Arty-vouhotusta, ehkä siksi, ettei se kultainen ole koskettanut minua. No tämä todella kosketti :D
Onneksi olen niin paksusorminen, että minun on parempi ensin sovittaa sormusta ennen tilaamista. Muuten varmasti joutuisin hankkimaan ihanuuden piankin, ettei vaan lopu :)
Onko Artyt millaista kokoa; pientä, isoa?

Minua ei ole YSL:n nimenmuutos koskettanut aiemmin oikeastaan juurikaan, korkeintaan ehkä hieman mietityttänyt miten käy ah, niin ihanalle Belle Du Jourille, mutta nyt se alkoi häiritä todella. Luulen siis, että joudun piankin tekemään tuttavuutta jonkun Artyn kanssa, vapaaehtoisia? :D

Himoitsen YSL:ltä jo mainittua BDJ:a, mutta varsin yllättäen myös se toinen uusimmista materiahimotuksistani löytyy ko. talosta. Nimittäin Cabas. Mutta siitä en voi nyt laittaa edes kuvaa, sillä se himotus on vielä niiiiin kaukana, että tulisi vain paha mieli :)

Ainiin, keskustelin lauantaisessa blogi-tapaamisessa Tiffanyn ei-koru-asusteiden hinnoista ja aloin itsekin epäillä, etteivät esim. lompakot ja muistikirjat voi olla niin kalliita, kun minulle Prahan liikkeessä kerrottiin (puhuttiin siis tuhansista euroista). Tarkistin asian ja kyllähän ne passinkuoret ym. ovat varsin maltillisissa ja reilusti alle tuhannen euron hinnoissa. Meille tuli varmaan myyjättären kanssa jokin ymmärryskatkos, vaikken usko valuuttojen sekaannuksenkaan olleen syynä, sillä Tsekin korunoissa hinta olisi ollut vielä ihan toista.

http://www.tiffany.de/

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Täällä taas

On ollut kyllä mitä mieleenpainuvin ja jännittävin viikko.

Praha oli ihana, eilen vietin hienon päivän Helsingissä monen ihanan kanssabloggaajan kanssa ja tänään on juhlittu yksiä viisikymppisiä.

Jokohan huomenna saisi arjen rullaamaan ja ehtisi nukkua järkevästi ja järkeviin aikoihin - Mitä nyt olen tunkenut jo kalenterini ensiviikon ajalta niin täyteen ystäviä, että se arki taitaa vielä odotuttaa itseään ainakin seuraavalle viikolle :D

Olen myös syönyt niin paljon, että olen ihan uskomattoman turvoksissa. Liikunta teksi aika hyvää tällaiselle laiskalle tytölle, jos meinaa saada jotkut farkut enää koskaan jalkaan :D

Minulla ei ole kuvia eiliseltä, mutta niitä voi katsella esimerkiksi ihanasta BagMiss:n blogista.

Palataan asiaan paremmalla ajalla ja paremmilla unilla :)

maanantai 7. tammikuuta 2013

lauantai 5. tammikuuta 2013

Seuraa mua!

Ystäväni pienen painostuksen jälkeen päätin vihdoin alkaa käyttää maarraskuussa puhelimeen lataamaani Instagramia. Olihan se jo ehkä aikakin :)

Seuraavaksi harkitsen vakaasti Twitteriä ja Facebookia tukemaan blogiani. Täytyyhän sitä jotain harrastuksia olla, jos niitä töitä ei ole :)

Alesta

Sivupalkissa oikealla on myös linkit, joilla blogiani voi seurata Blogilistalla ja Bloglovin'issa.

perjantai 4. tammikuuta 2013

So, what did I do?

Innostuinkin omasta ideastani koota pienen katsauksen viimevuoteen ja siihen, mitä sainkaan aikaan. Kalenteria selatessa huomasin, että


Vuonna 2012 minä

Kirjoitin paljon
Istuin tunteja ja tunteja junassa
Lähtin työhakemuksia
Ravasin työhaastatteluissa
Lomailin

Hongkong

Kävin muumimaailmassa :)
Vietin paljon aikaa ystävien kanssa
Söin hyvin ja paljon :D
Opiskelin ja opiskelin ja vähän vielä opiskelin
Auttelin vanhempia muun muassa remointtimiehet "kurissa pitämällä"

Hongkong
Jumppasin
Pidin huolta ja minusta pidettiin huolta
Olin vieraana serkkuni ikimuistoisissa häissä
Saattelin monen monta kertaa rakkaita Helsinki-Vantaalle
Joten myös ikävöin ja pelkäsinkin paljon

Hongkong, Victoria's Peak
Tein ja palautin gradun
Ostin siitä hyvästä elämäni ensimmäiset Miu Miu:n korkkarit
Ruisrokkailin
Vietin aikaa myös muun muassa Tampereella ja paljon Helsingissä
Kotipaikkakunnistani puhumattakaan

Hongkong, Disneyland
Lensin Kiinaan ja lentelin Kiinan sisällä
Opin paljon hermoistani sillä reissulla

Hongkong, Disneyland
Lenkkeilin
Tutustuin uusiin ihmisiin
ja paransin suhteita vanhoihin tuttuihin
Menetin paljon mutta myös sain paljon

Guangzhou
Tein vähän töitä
Hemmottelin itseäni
Tuhlasin suhteellisen paljon tekemääni työmäärään nähden
Ostin myös elämäni ensimmäisen Mulberryn tuotteen
Ja sen jälkeen 3 muuta 
minusta tuli siis Mulberry-tyttö ;P
Guangzhou
Luin paljon
Ravasin kyllästymiseen asti lääkärissä
Saatuani kuitenkin avun fysioterapiassa
Kokoustin
Juhlin
Peking
Varasin matkan Prahaan
Pidin esitelmiä
Otin rokotteita
Peking
Huomasin olevani todella onnellinen ja onnekas
Ahdistuen kuitenkin tulevasta
Valmistuin toistamiseen, jota en vielä ole edes ehtinyt juhlia


...ja varmasti paljon paljon muuta. Vuosi oli rehellisesti tietyin osin äärimmäisen rankka ja hankala, eikä kohdellut minua silkkihansikkain, mutta pidin siitä silti. Se kasvatti ja opetti ja sain paljon aikaan. Enemmänkin olisin voinut kasvaa ja oppia ja saavuttaa, tärkeimpänä ne työt, joita en saanut. Mutta toivon, että tulen vuoden 2013 kanssa ainakin yhtä hyvin toimeen. Kuvat siis sieltä Kiinasta.


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla