maanantai 31. maaliskuuta 2014

Muumifail



Kävin Ateneumissa Toven juhlanäyttelyssä. Itse näyttely oli hieno ja menen varmasti katsomaan sen vielä uudelleen, mutta järjestelyt kyllä ontuivat. 

En tiedä, miten kaikki muut museot maailmassa pärjäävät, jos vieraita käy enemmän kuin kymmenen tunnissa, kun Ateneumille jo tuon lauantaiaamupäivän kävijämäärä tuntui olevan aivan liikaa.

Toki olisin itse voinut valita vähäruuhkaisemman ajankohdan, mutta se ei ollut nyt minun käsissäni. En tiedä miten nätisti tämän sanoisin, mutta kyllä jäi hirveän huono maku kivasta näyttelystä, koska koko henkilökunnalle oli sattunut huono päivä. Käytös oli jotain järkyttävää; näyttelyn valvojat tiuskivat ja komentelivat. Kuulinpa jopa muutamasti käskyn ottaa kaikki mahdolliset laukut ja reput syliin, ettei mikään vaan osu mihinkään.
Hei holhousyhteiskunta, kiitti.

Viimeaikain positiivisempi ylläri sen sijaan oli Vichyltä yllärilahjaksi (itselleni, ei blogille) saamani Idéalia voide.


Se on vaaleanpunaista ja tuoksuu hyvälle. Taitaa se myös kosteuttaakin ihan hyvin :D

torstai 27. maaliskuuta 2014

Vierailulla Siluetissa

Kauneus & Terveys -lehti kutsui lukijoitaan vierailemaan Siluetti Spa:n tiloihin 
- ja minähän menin.

 Sain opastetun kierroksen hoitohuoneissa ja voin vain todeta, että Siluetti Span tilat olivat upeat. Tiloissa on mahdollista tehdä jos jonkinlaista kosmetologista hoitoa ja yhdelle tai kahdelle henkilölle samaan aikaan.

Ottamani kuvat eivät tekisi kunniaa hoitolan tarkkaan mietitylle interiöörille, joten keskityn esittelemään (taas! ;P) ruokakuvia. En ikävä kyllä tiedä mistä tarjoilut oli tilattu, mutta ne olivat oikein maistuvia.
Sen olisi ehkä voinut tilaisuudessa kertoa, uskon monen muunkin miettineen samaa.


Nauttiessamme tarjoiluja kuulimme mielenkiintoisia lyhyitä luentoja kauneuskirurgiaan liittyen. Plastiikkakirurgia herättää paljon mietteitä ja mielestäni se on jokaisen oma asia. Itselläni ei tällä hetkellä ole kiinnostusta korjata mitään, mutta aina on hyvä sivistää itseään, pitää mielen avoinna ja olla perillä mahdollisuuksista.


Minusta illan vaikuttavin anti oli kirurgi Katja Puumasen luento, jossa hän kertoi omia periaatteitaan ja esitteli jopa omia potilastöitään. Hän oli hyvin vakuuttava ja uskon, että hän todella tietää mitä tekee.

Vaikka itse meninkin paikalle silkasta uteliaisuudesta oli ilta kaikin puolin mielenkiintoinen eikä lainkaan turha, vaikka äsken kerroinkin, ettei aihe ole minulle ajankohtainen.
Heille, joille aihe ehkä on ajankohtaisempi, muistuttaisi, että 24% arvolisävero lisätään vapunjälken kauneuskirurgisiin toimenpiteisiin - myös pistos- ym. hoitoihin. Se on aika iso lisäys hintaan.

Vaikka yllä kerroinkin jo, haluan vielä tarkentaa, että tämä ei ole maksettu mainos, eikä minua kutsuttu bloggarina paikalle, vaan menin ihan silkasta uteliaisuudestani ja hyvä niin. Nyt jos tulisi tarve tai pakko korjata jotain, tietäisin, ettei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan (pun may be intended).

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Venäläisellä aterialla


Viikonloppuna päivällistin ravintola Bellevuen venäläisten tarjoilujen ääressä.

Lauantaina olisi ollut tarjolla myös Torikorttelien Street Food Festival, mutta onneksi en vieraineni laskenut sen varaan. Luoviessamme venäläiselle ateriallemme jouduimme käyttämään Torikorttelien ihmismassojen välitse tunkuun valehtelematta noin 10 minuuttia.
Harmi niin, sillä idea vaikuttaa loistavalle, mutta ainakin näin sivustakatsojana (tai iholle joutuneena) toteutus ei vaikuttanut ihan täysin onnistuneen.


Vaikka blinit ovatkin juttuni, en oikein tiennyt mitä odottaa saapuessani ravintolaan.
Miljöö oli kuitenkin kiva, esillelaitto ja esim aterimet olivat hyvinkin teeman mukaiset.
Pientä miinusta tarjoiluhalukkuuden puutteesta.

Kuten sanoin, esillepano vaikutti varsin perinteiseltä.

Alkukeittona oli borssikeitto, josta en aiemmin tiennyt pitäväni. enhän ole missään määrin punajuuren ystävä. Mutta voi kuinka väärässä taas olinkaan. Keitto oli hyvää!


Bufeepöytä oli varsin runsas ja erittäin maittava.
Muutamia mainitakseni; naudan kieli suli suussa ja Stolichnayalla marinoitu lohi oli todella hyvää
 - eikä maistunut vodkalle.


Ja ne blinit, nam < 3
Kokemus oli mielettömän ihana, mutta 38 euron hinta (+ toki juomat) on sen verran tyyris, ettei tänne taida kovin usein tulla eksyttyä.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kivoja juttuja


Minun piti joskus aiemmin viikolla kertoilla teille kivoista ja jännistä jutuista, mutten mitenkään ehtinyt/jaksanut/mitälienee.

Tässä siis vähän viiveellä muutamia kivoja juttuja viikonvarrelta


Pääsin todistamaan sivusta naistenlehden kuvauksia.

Hurjaa hommaa. Vaatii paljon aikaa, tilaa ja ihmisiä. Niin ja pakkelia :D


Pääsin myös maistamaan Magnumin uutta 25-vuotisjuhlajätskiä. Se oli noh, erikoista :D
Kaunista ja viimeisteltyä lopputulosta täytyy kuitenkin ihailla.

Magnumilla on myös kiva Instagram-kisa.


Väsynyttä sunnuntaita ja pirteämpää alkuviikkoa mussukat. Ei taida olla kun reilu kolmisen viikkoa pääsiäisvapaisiin ;P

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Asuhaaveita


Yhtään en pistäisi pahakseni, jos saisin pukeutua tänään vaikka näin:





Ginan ihana raitapaita ja Zaran blogistishortsit kiljuvat kesää.
Glitterit ja revityt farkut taas kesäyötä.
Ja jos tähän vielä lisäisi kliseisesti, että Boy oh boy.

Kesä ja lottovoitto, odotan teitä :)

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Weekend getaway


Kuten Instagram-tyypit jo tietävätkin, varattiin eilen ystäväni kanssa pieni miniloma.
Jej < 3


Ihana pieni kaupunkiloma tiedossa, on sitä jo odotettukin.
Ihan vielä ei viikkoja kannattaisi alkaa laskea, ehkä kuukauden päästä suunnilleen aloitan :D

                                                Kuva lainattu Ebookersin sivuilta.


Tunnistatko kaupungin?

Translation: I booked some flights. A little weekend getaway coming soon.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Mange sud testissä


Olin sopinut hyvän ystäväni kanssa maanantaideiteistä.

Pohtiessani, mikä ravintola mahtaa olla maanantaisin auki, päädyin TableOnlinen kautta Tehtaankadulla sijaitsevaan Mange sudiin.

Paikka oli viihtyisä ja tilava ja maanantaina ei-niin-yllättäen aika vähäväkinen.
Henkilökunta oli ammattimaista ja palvelu mukavan lämminhenkistä.
Päädyimme valitsemaan pöperömme valmiista menukokonaisuuksista, eikä vähiten siksi, että niitä sai kaksi yhden hinnalla. 


Alkuun tarjoiltu caesarsalaatti oli ehkä paras tähän asti maistamistani.
Kuvien laatu ärsyttää ehkä "hieman", mutta minkäs teet, jos ulkona on pimeää ja myrskyää.
... ja kuvaaja on paska :D


Pääruokana minulla oli kanaa ja risottoa. Risotto oli hyvää, eikä kanassakaan ollut vikaa, vaikken sitä normaalisti ravintolassa valitse.


























Jälkkärinä pistaasijäätelöä. Ihan jees, muttei mikään ihmeellinen. Plussaa jälkiruoan koosta :D
Ja viineistä!

Tämähän ei ole maksettu mainos, mutta aion jatkossakin kyttäillä tarjouksia TableOnlinestä. Minunkaltaiselleni nirsolle valmiiksi kootut menut ovat siitä hyviä valintoja, että tulee edes joskus testattua jotain oman mukavuusalueen ulkopuolelta.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Kevätvärejä Vuittonilta


Saanko esitellä; kevätuutta Louis Vuittonilta.

Nämä on kuvattu Spalt PR:llä, mutta samoja voi käydä ihastelemassa liikkeessä.

Voi miten ihania karkkivärejä Vuitton meille tänä kesänä tarjoilee!



Nam :) Mitäs tykkäätte?
Kivaa loppuviikkoa !

tiistai 11. maaliskuuta 2014

"Rummunpärinää"


Tämä on kolmassadas postaukseni Hattaraa 2.0

Harmi vaan, että olin luonnostellut tälle päivälle epämääräisen Twitterhöpölöpöpostauksen, 
enkä mitään glamouria ;P

                                                                                     Kuva                                         

Jätetään se siis seuraavaan kertaan, mukavaa viikonjatkoa pupulit!

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Kun on alkuun päästy


…niin antaa mennä vaan?
Vai olisiko tämä sellainen Oops I did it again -postaus?

Onpa kiva, kun saan ympättyä tekstiin näitä "klassikoita", joilla selittelen ostotottumuksiani :D

Kun ei niitä meikkejä ole aikoihin tullutkaan ostettua :D
Eikä sen jälkeenkään kuin ehkä muutamasti.

Käydessäni hakemassa talvi-iholleni paremmin sopivan meikkivoiteen, kuulin kehuja YSL:n uudesta Gloss Volupte -huulikiillosta.
Se myytiin minulle todella hyvin; luvattiin, että väri pysyy pitkään, vaikka itse kiilto jo haihtuisikin.
On tämä toistaiseksi ollut kaikkien lupaustensa arvoinen, vaikka hylsyn kahden metallin yhdistelmä ruma onkin.


Nappasin samalla Cliniquelta meikkipuuterin. Minulla ei olekaan aikoihin ollut mitään pohjameikin korjailuun tarkoitettua tuotetta, sillä kaikki ovat minulle liian tummia.
Tässä Almost powder makeupissa sävy 01 on riittävän vaalea. Suosittelen testaamaan.

Hiphei hehkulampun valo kuvissa < 3

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Viimeistä vietiin


Emma-reissut ovat nyt tältä erää ohitse.

Oli kivaa ja opettavaista. Ennen kaikkea oli hauskaa, että sai käyttää aikaansa johonkin järkevään työttömyysaikana. Jos menette Emmaan ja pidätte museosta, voin ottaa siitä kunniaa itselleni ;P
No ei sentään, mutta toivottavasti suunnittelemamme asiat hyödyttävät mahdollisimman monia kävijöitä.

Haluan jakaa kanssanne vielä muutamia huomioita Emmasta. Jätän nyt tarkoituksella mainitsematta teosten oikeita nimiä, etten anna teille ennakkoasenteita ;P


Mielestäni hirvittävin teos on Saastamoisen säätiön taidekokoelmassa oleva "lintumies", se on kammottava :D 
Vakikokoelmassa eräs kauneimmista on teos, joka on tehty pilleistä. Se on kaunis katsella sellaisenaan ja kun siitä katsoo läpi, muodostuu pilleistä kauniita kuvioita.

Vaihtuvana näyttelynä Emmassa on tällä hetkellä Arjen muotoilija - Rudolf Steiner. Herra Steinerissä oli kyllä liikaa miestä minulle, ainakin sille päivälle. Huhuh, miten tehokas setä ja hiukan sekava näyttely.

Lisäksi siellä oli esillä todella kauniita töitä joiltakin muotoilijoilta. Ne jäivät minulle ikävä kyllä hieman epäselviksi. Oletan niiden olleen osa Feel the Spirit! -näyttelyä. Lisäksi jompan kumpaan, ilmeisesti Steineriin liittyi maininta Bukowskista, se oli mielenkiintoinen lisäys. Kuitenkaan en saanut ihan hahmotettua kokonaisuutta, enkä ilmeisesti ole ollut ainoa. Menkää siis paikalle hyvin levänneenä :D

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Voi mikä herkku

Eikös se vähän niin mene, ettei koskaan voi olla liikaa laukkuja tai kenkiä tai koruja tai huiveja tai tai :D

Uusin huivihimotukseni on huivihimotusteni ykkösmieheltä, Alexander McQueenilta, ja himotukseksi tämä Butterfly-Print taitaa tällä kertaa saada jäädäkin.

Huhuh, miten ihana.

                                                                                                                                 Kuvat

Tämä olisi niin kiva kesähuivi, oivoi < 3

torstai 6. maaliskuuta 2014

Tallinnan tuliaisia


Muistanette, että kerroin käyneeni Tallinnassa hetki sitten.

Titanic-näyttelyn lisäksi tein muutamia täsmäostoksia. …Ja joo, tiedän, meillä kaikilla soi nyt korvamatona kohteeseen liittyvä veisu.

Ihanaihana Acne < 3
Itseasiassa, lähdin ostamaan mustaa Canadaa harmaani seuraksi, mutta nähtyäni tämän sinisen Alaskan, en sitten muuta nähnytkään. Tallinnasta näitä saa näppärästi terminaalien läheltä Sfääristä, jossa kannattaa myös käydä syömässä.

Toinen ostokseni oli Diorin Huile Abricot -kynsinauhavoide.

Luulin hakevani Virun Kaubamajasta tämän version, niin ansaitusti hypetetystä, Créme Abricot -kynsinauhavoiteesta. Diorin pisteellä kuulin kuitenki, että tämän valmistus on kokonaan lopetettu.
En jotenkaan voi uskoa, että tämä kulttituote olisi poistunut markkinoilta.
- Onko kellään parempaa tietoa asiasta?

Ei sillä, että minua kovin haittaisi päästä testaamaan tuota uutuus(?)versioitakaan :)

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Vielä vähän viikonlopusta


Koska minulla ei ole parempaakaan postattavaa, jaarittelen vielä hiukan viikonlopustani.

Asiaahan voi tehdä vaikka kukkaruukusta, tai kuten tässä tapauksessa leipäkuoresta.

Hodareiden lisäksi viikonloppuna tuli nautittua tsekkiläistä ruokaa Vltavassa. Olen käynyt siellä aiemminkin, muistelen edellisen ruokailun olleen hiukan tätä kertaa parempi.

Minun ruokani ei ollut kummoinen, olen parempaakin lohisalaattia syönyt.
Koko postausta aloin kuitenkin kirjoittaa tämän lohikeiton vuoksi:

Ruokalistassa mainittiin, että keitto tarjoillaan leivän sisässä. Väitin kanssaruokailijoilleni sen tarkoittavan leipäkuorta, kuten vaikka ranskalaisessa sipulikeitossa.
Ei ihan; tuo oli hauska, erittäin pelkistetty ja peräti hyvällä tavalla huvittava.
Kauniiksihan en tätä sanoisi, mausta taas en tiedä mitään. Olisi melkein pitänyt pistää omakin lusikka tuohon soppaan :)

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Maanantaita!


Valittelin teille jo aiemmin väärän värisestä meikkivoiteestani.

Väriero tuntui kokoajan vain kasvavan meikkivoiteen ja kasvojeni välillä, ja meikkivoiteen väristä, jos jostain olen tarkka.

Eipä siis auttanut, kuin tehdä Stockmannilla kierros. Piinaava, pitkä ja puuduttava kierros. 
- Sanoinhan, että meikkivoiteen väristä, jos jostain olen tarkka :D
Onnekseni kohdalle sattui hyvä myyjä ja mukaan ihanat ja aina niin kärsivälliset makutuomarit.

Toivottavasti tästä vinkistä on apua muillekin överivaaleille. Myyjätärkin kommentoi vaaleuttani. Hyvä niin, etten ole vain kuvitellut ongelmaa ;P

Päädyin siis, vähän turhan tyyriiseen, YSL:n Le Teint Touche Éclat -meikkivoiteeseen sävyssä B 10

Muutamat kokeilukerrat ovat nyt ainakin olleet positiivisia. Toivottavasti rusketun myös ensikesänä, ettei edellisestä, muuten hyvästä, meikkivoiteesta tullut hutiostos.

Viikonloppuna tarttui mukaan myös oversize-jakku kivoin nahkayksityiskohdin. En itseasiassa ole vielä edes varma, voinko yhdistää tätä mihinkään omistamaani. Olen kuitenkin pitkään katsellut tällaisia ja tämä oli Onlyssä puoleen hintaan.







Huomaatteko värierot kuvissa? Voi miten rasittavaa, kesä ja valo; tule jo!

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Viikonloppuna


Viikonloppu sujui mukavissa merkeissä ja touhua riitti.

Perjantaina kävin ystäväni kanssa testaamassa sen odotetun Kaartin Hodarin & Hummerin.

Paikka oli hämmentävän pieni. Perjantaina iltapäivästä ei ollut onneksi väkeä jonoksi asti, joten mahduimme sinne hyvin.

Hummeriin en tällä kerralla raaskinut tutustua ja tarkoituksenani oli muutenkin ensin testata paikan perushodari. Se oli ihan hyvä, ei mikään ihmeellinen, mutta ruokaisa. Lisukkeina maistellut coleslaw ja erityisesti parmesanranskalaiset sen sijaan veivät kielen mennessään, nam!


Jälkkäröimässä kävimme Kakkugallerian kakkubuffetissa ja huhuh, mistä lähtien kakkubuffetissa on saanut tarjota laskiaispullia? Kamala ansa, kuin suoraan minulle tarkoitettu :D
Olenhan varmaan kertonut, etten ole eläessäni syönyt kokonaista joulutorttua tai runebergiä, mutta laskiaispullia syön niidenkin edestä - hillolla tottakai :)
Ei sillä, että tuossa passionjuustokakussakaan olisi ollut jotain huomautettavaa ;D


Niin, mitäs olenkaan puhellut siitä järkevästä syömisestä :D Noh, onneksi pian alkaa uusi viikko, joka antaa mahdollisuuden taas skarpata ;P

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Tiedä mistä olet tullut


… On lause, jota olen blogissanikin hokenut useammin kuin kerran.

Omat taustani ovat varsin työläisperäiset, minulla ei ole esi-isissäni oppineita, tai edes kauppiaita.
Saan ylpeydellä kantaa työteliään, nykyisin niin halveksitun tavallisen suomalaisen geenejä. Minussa ei ole mitään erikoista. Geenini ovat hyvin tavallisen maalaisen geenit. En kuitenkaan edes yritä kieltää sitä tosisasiaa, etteikö elämäni olisi vanhempieni valintojen ja opiskelujen vuoksi ollut, perustyöläistaustaa vastaan peilaten, hyvin helppoa ja tietyssä määrin yltäkylläistäkin.

Tunnen suurta kunnioitusta ja arvostusta edeltäjiäni kohtaan ja arvostan sitä kaikkea mitä he ovat itse omin käsin itselleen luoneet ja kuinka paljon he ovat töitä tehneet.
Siitä huolimatta, olen joskus miettinyt, olisiko elämäni erilaista, jos lähtökohtani olisivat jotenkin glamourisemmat tai muuten ihmeellisemmät, taiteellisemmat, kulttuurisemmat...

Tämä ei ole kuitenkaan nyyhkytarina juuristani, vaan vuodatus omasta kapeakatseisuudestani.


Tänä vuonna Suomen Kulttuurirahasto juhlii juhlavuottaan ja he kampanjoivat "Etsi isovanhempasi" -hakua sivustollaan, jonne on ihanasti koottu nähtäville vuonna 1938 perustamista varten lahjoittaneiden tiedot ja digitalisoidut keräyslistat allekirjoituksineen.

Hakua avatessani, en olettanut löytäväni paljoakaan juuriani. Mitä maatiaiset muka kulttuurista olisivat tienneet ja millä rahalla he olisivat jotain lahjoittaneet?

Ja paskat, olin taas omien ennakkoluulojeni vanki. Löytyihän sieltä minulle vaikka ja ketä, ja he olivat myös lahjoittaneet enemmän rahaa kuin monet varakkaammat henkilöt.

- Hattu päästä, tämä pienisieluinen jälkeläisenne häpeää omia ennakkoluulojaan ja tuntee suurta iloa tästä hetkestä, kun saa pienen kosketuksen omiin juuriinsa ja näpäytyksen sieltä samalta suunnalta < 3