maanantai 23. helmikuuta 2015

Vihdoinkin!


Vihjasinkin jo eilen hieman muuttuneista merkeistä.
Muistatteko tammikuisen postaukseni, jossa kerroin tänä vuonna pyrkiväni, monen muun asian ohessa, parantamaan taloudellista tilannettani? Muistanette myös sen ikuisuusvalitusaiheen, johon tässä blogissa palaan kerta toisensa jälkeen?
Ei, en voittanut lotossa, mutta tämä on ehkä minulle jotain siihen verrattavaa, jota kohti on kauan ja hartaasti pyristelty.



Vihdoinkin!

Saattaa siis olla, että postaukseni taas vaihteeksi hieman viipyilevät, mutta uskon, että ne myös arjen tasaantuessa säännöllistyvät huimasti. Ja se haave-Boy ei ole vielä koskaan ollut näin lähellä ;D

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Pop Art Design


EMMA-museossa Espoossa aukesi viikolla hieno Pop Art Design -näyttely, jota kiirehdin katsastamaan jo avajaisiin.

Näyttely on vaikuttava ja laaja kokonaisuus ja koska en itse osaisi kuvata asiaa yhtään paremmin, lainaan esittelytekstiä:

EMMAssa nähdään keväällä 2015 laaja pop-taidetta ja designia esittelevä näyttely Pop Art Design, joka tulee Vitra Design Museumista Weil am Rheinista, Saksasta. EMMAn tuotantona näyttelyyn liittyy suomalaista pop-taidetta sekä ajan muotoilua.
Pop-taide lähti liikkeelle 1950-luvulla Yhdysvalloissa ja Englannissa ja se ilmentää sitä valtavaa kulttuurista muutosta, joka yhteiskunnassa tapahtui, kun hyvinvointi ja kuluttaminen alkoivat olla osa ihmisen arkipäivää. Pop-taide kuvaa erityisesti suurkaupunkimiljöötä, aiheet liikkuvat teknologian, mediakulutuksen ja populaarikulttuurin alueilla. 
Pop-taiteen keskeisiin ilmiöihin kuuluu myös designin ja kuvataiteen välinen yhteys. Taiteilijoiden ja muotoilijoiden pyrkimyksenä oli teollisten tuotantoprosessien hyödyntäminen, esineen funktion tutkiminen arkipäivän esineen kautta, tyylittely, lainailu ja kirkas väripaletti. Uusista materiaaleista muovi innosti erityisesti muotoilijoita.

Näyttelyssä oli tosiaan vaikka ja mitä, varsinkin niitä aikansa design-klassikoita. EMMA ja WeeGee palvelevat näyttelyalustana loistavasti juuri Pop Art Design -näyttelyä, sillä myös näyttelyssä esiteltävä, aikansa arkkitehtuuri-ihme, Futuro-talo, löytyy museokompleksin pihalta.

Näyttely on auki toukokuun kymmenenteen, joten menkäähän ihmeessä kaikki design-ihmiset vilkaisemaan, jos suinkin Espooseen ennätätte. Koska avajaisissa oli minun lisäkseni muutama muukin innokas, taidan suunnata itsekin kevemmällä askeleeni uudelleen EMMAan, jos vaikka saisin silloin omin sanoin sanottua jotain näyttelystä :D

Palailen viikolla asiaan hieman erilaisissa mutta voih niin odotetuissa merkeissä ;P

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Löydä oma tyylisi


Minerva Kustannus ystävällisesti lähetti minulle jokin aika sitten Kikka Sepän Löydä oma tyylisi – Jokanaisen pukeutumisopas -kirjan.

Kikka Seppä on helsinkiläinen pukeutumisvalmentaja, joka pitää suosittuja pukeutumiskursseja ja luennoi eri alojen yrityksissä työ- ja tilannepukeutumisesta. Sepän pukeutumisopas näyttää havainnollisesti, kuinka jokaisesta voi kehittyä loistava pukeutuja ja rohkea tyylitaituri. Pukeutumisen työkalupakki opastaa kuinka omaan vartalotyyppiin ja luontaisiin pukeutumisväreihinsä tutustumalla löytyy juuri se oma, itselle sopivin pukeutumistyyli, kuvailee Minervan esittelyteksti.

Tutustuin kirjaan suurella ilolla ja mielenkiinnolla. Kuitenkin, ennen omien mielipiteideni esittämistä haluan asettaa alkuun pienen "vastuuvapauslausekkeen". Kirjassa Kikka Seppä kuvailee omaksi, simppeliksi arkiasukseen kokonaisuuden, joka koostuu mustista housuista, vihreästä pooloneuleesta, vaaleanruskeasta ruutujakusta, ratsastustyylisistä mustista nahkanilkkureista, leveästä harmaasta mokkavyöstä, luonnonvaaleasta huivista sekä oranssista Michael Korsin laukusta.
Tässä arkiasukuvailussa tulee esiin minun ja kirjailijan suurin pukeutumisristiriita. En koskaan yhdistäisi oranssia, vihreää, harmaata ja ruskeaa keskenään. Enkä itseasiassa pukeutuisi oranssiin kuin erityistapauksissa. Lisäksi muun muassa pooloneule, mokkavyö, jakku ja huivi samassa asussa ei vastaa omaa käsitystäni simppelistä arkiasusta.
No onneksi kirjaa ei ole kirjoitettu vain minulle. Uskon monien suomalaisnaisten samastuvan Sepän arkiasuun, vaikka kyseinen kokonaisuus olisikin minulle aivan liikaa.

Kuva kustantajan

Kirja on hyvä yleiskatsaus tyylejä, vartalomalleja ja pukeutumiskoodeja eri tilanteisiin. Kirja ei kuitenkaan syvenny erityisesti mihinkään aiheeseen, vaan monet osa-alueet jäävät aika pintapuolisiksi raapaisuiksi.Toki kaikkea ei yhdessä kirjassa voi käsitellä, mutta useassa kohdassa jäin kaipaamaan tarkentavia esimerkkejä ja lisää kuvailuja.
Valitettavasti kirjan suurimmaksi puutteeksi muodostuivat kuitenkin teoksen kuvat. Nykysin jo blogien kuvienkin ollessa huippulaatuisia, ei ole järkeä tehdä tyyliopasta, jossa pienimmät kuvat ja sivunumerot on taitettu lähes samankokoisiksi.
Kuvista näkee kuvattavien nauttineen tilanteesta, mutta se ei valitettavasti riitä, jos hämärästä ja yksityiskohdattomasta kuvasta pitäisi päätellä jotain vartalonmallin ja vaatetuksen suhteesta. Jäin odottamaan paljon enemmän valkoista taustaa vasten otettuja kuvia vaateyhdistelmistä, en kesäisiä kaveri-ilotteluja.

"Huonosti istuva vaate ja liian lyhyet tai liian pitkät lahkeet tai hihat antavat viimeistelemättömän kuvan, aivan kuin et jaksaisi viedä asioita loppuun asti. Vanha sananlasku sanookin: "Piru asuu yksityiskohdissa." Asia on juuri näin." – Tästä olen aivan samaa mieltä!

Kirja on kiva, suomalaisnaisen vartalolle ja maulle tehty perusteos. Suosittelen nimen pistämistä mieleen ainakin kaikille heille, joille on tulossa rippi- tai ylioppilasmuistamisten hankita pian ajankohtaiseksi.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

En vaan voi uskoa, osa 2


Kauhistelin reilu vuosi sitten (taas kerran) ostokäyttäytymistäni laskettuani yhteen siihenastiset blogissa esiintyneet vaate- ja asusteostot. Kerroin postauksessa myös niistä vaatteista tuolloin, tammikuussa 2014, vielä käytössä olleiden vaatteiden lukumäärän.

"Tässä vajaan 1,5 vuoden otannassa silmiini osui noin 47 ostamaani vaatetta/asustetta,
joista noin 30 on yhä käytössä."

– Tämä tarkoitti siis sitä, että vaatteista noin 36% oli jo siirtynyt minulta pois.

Kuten jo aiemmin uhkasin, halusin tehdä uuden laskutoimituksen vuoden 2014 ostoksista. Luvut eivät ole suoraan vertailukelpoisia toisiinsa, sillä edellisessä laskutoimituksessa oli laskettu kaikki blogin olemassaolon, eli silloin noin 1,5v, aikaiset ostokset. Lisäksi tämänkäänkertaisesta luvusta ei saa tarkkaa, sillä laskin vain blogiin kuvatut tuotteet. Viimevuosi oli blogin suhteen aika hiljainen, joten varmasti paljon jäi kuvaamattakin. Esimerkiksi puolivuotiskatsauksesta voi lukea vähän tarkempaa selvitystä muun muassa blogiin kuvaamattomista kenkäostoista, oivoi :D

Kuitenkin, kuvasin vuonna 2014 blogiin yhteensä 32 uutta vaate- ja asusteostostaTämä määrä, 32 tuotetta, on jo itsessään aivan järkyttävä. Sehän tarkoittaa 2,7 uutta vaatetta/asustetta kuukaudessa.

...ja tosiaan, määrään on laskettu vain blogiin asti päässeet. Siitä siis puuttuu muun muassa ainakin 8 ostetut kengät. Voi helvetti ja vannoin vuosi sitten tammikuussa oppineeni jotain kulutuskäyttäytymisestäni :D
– Puolustuksekseni voinen sanoa, että myin viimevuoden aikana pois varmasti ainakin kolmasosan vaatteistani ja asusteistani. Silti, mikään ei selitä 3 kuukausittaista (siis keskiarvollisesti ostin jotain uutta melkein joka viikko, ei voi olla totta!) uutta vaate- tai asustehankintaa, muutenkin jo tarvittavan täysinäiseen kaappiin.

Näistä 32 blogiin asti kuvatusta, vuoden 2014 uutuusostosta, minulla on yhä käytössäni 22 kappaletta. Tämä, ikävä kyllä, tarkoittaa sitä, että kymmenen vaatetta tai asustetta olivat omistuksessani alle vuoden. Yli 30% vaatteistani on siis alle vuoden käyttökierto :D Miten naurettavaa, varsinkaan kun en osta pintamuotia.

Näistä 10 poistuneesta:
Kaksi tuotetta meni pilalle, laatu oli vaan ihan hirveän surkeaa.
Yhden huivin myin, sillä se lörpsähti pesussa makuuni liian muodottomaksi.
2 korua myin pois käyttämättöminä, niitä vaan on minulla liikaa,
kuten myös tapahtui yhden tuubihuivin kanssa.
Yksi takki on korvattu parempilaatuisella
ja kolme vaatetta myin pois käytännössä käyttämättöminä, sillä ne eivät kuitenkaan olleet niin kivat ja hyvin istuvat.

Tsemppaamisen paikka, eikö totta :D