torstai 9. heinäkuuta 2015

Taste of Helsinki 2015


Fiksuna tyttönä tajusin juuri, että minulla on vielä puhelimessani Taste of Helsingin tämänvuotiset kuvat. Periaatteessa tämähän on nyt jo tosi vanha juttu, mutta koska olen kaksista aiemmista teille tarinoinutkin jo, en voi katkaista perinnettä. Lisäksi tämä oli ensimmäinen vuosi, jolloin sain nauttia tapahtumasta kahtena päivänä. Torstaina kävimme työporukan kanssa lounaalla ja lauantaina sain Tampereelta perinteistä ToH-seuraa luokseni.

Etukäteen menua katsoneena olisin veikannut tästä tähänastisista vuosista tylsintä, mutta tarjonta yllättikin minut iloisesti ja kaikki ruoat olivat taas ihan mahtavia. Aiempina vuosina keli on ollut kauniisti sanottuna kamala, mutta tällä kertaa sääkin suosi, minkä voinee vähän sinnepäin kuvatuista kuvistakin päätellä.

Yritin laittaa kuvat jonkinlaiseen kronologiseen järjestykseen, jos suinkin muistin oikein.



Aloitin torstaini Kaskiksen annoksella sokerisuolattua lohta, savulohimoussea, saaristolaisleipää ja tilli-piimäkastiketta, se oli oikein hyvää, mutta jäi vieressa olevan annoksen varjoon. Työkaverini otti Pastorin Casa Cevichen, jossa oli tuoretta lohta, katkarapuja, guacamolea ja Rocoto chili tiger's milk.


Maistamisen jälkeen minun oli syötävä sama :D Ihan mieletön! Ajatukseni Pastorista parani heti ja nyt minun on "pakko päästä" ravintolaakin asti maistamaan näitä herkkuja.

Tämä kaunis Matti Jämsen Pop-Upin annos on ekstra. Siinä oli grillattua purjoa, keisarinjuustoa ja marinoitua sipulia. Itse en syönyt sitä, mutta annos oli niin kaunis, että halusin ikuistaa sen silti. No itseasiassa huijasin vähän, maistoin tuosta sitä juustoa ja se oli hyvää! :)


Tämä tässä taas on Brödin savustettu härkätartar lehtipersiljamajoneesilla ja ketunleivällä. Savustus ja tartar toimi yllättävän hyvin yhteen.






Erikoisimmasta annoksesta torstaina vastasi Hoshiton avokadotempura, nam! Hieman tosin jotain kastiketta/dipattavaa tuo olisi kylkeensä tarvinnut.

Jälkkäriksi Ragun lakritsivaahtoa, marinoitua fenkolia ja sitruunajäätelöä. Olin odottanut tätä ja se oli kaiken odotuksensa arvoinen. Annoksen kaikki komponentit toimivat loistavasti yhteen.
 

Lauantai avattiin Sinnen kylmällä kurkku-minttukeitolla ja suosittelemallani tartarilla. Sinneltä söin lisäksi torstaina Wallenbergin pihvin, joka oli kaikista annoksista ainoa pettymys.

Tämä annos sisälsi jotain rapua ja se oli siitä ravintolasta, joka tuli ahvenanmaalaisen peruuttaneen tilalle. Ei muita lokitietoja. 
– Kai tää oli ihan jees :D
(lunttasin; kyseessä on Patronan tiikerirapuja, vaahdotettua suolakeksiä ja valentina -kastiketta.)
Sen sijaan kuvaamatta jäi Hoshiton Lohi Sashimi ja Ume-Kurkku Aemono -annos. Siitä muistan, että se oli ihan jees, mutta maistui aika paljon soijakastikkeelle. 
...Minä ja minun sofistikoituneet makunystyräni :D

Ragun annos hiillostettua miekkakalaa, sardelliaiolia ja paahdettua pecorinoa oli ihan jees. Miekkakalaa oli yllättävän paljon ja paahdettu pecorino oli hauska lisä, mutta muuten annoksesta ei oikein jäänyt sanottavaa.


Koska homma avattiin Kaskiksella siihen oli myös hyvä lopettaa. Herukanlehteä, tuorejuustoa ja valkosuklaata sisältänyt annos oli erittäin onnistunut finaali hyville festareille. Annoksessa oli sopivassa suhteessa raikkautta ja makeutta. Täytynee tehdä Turkuun asiaa :)