maanantai 30. toukokuuta 2016

KonMari


Minä, kuten tähän mennessä niin moni muukin, olen lukenut KonMarini. Ihmetellen olen seurannut sivusta, kun ihmiset ovat lähes hurmiossa tyhjentäneet kaappinsa ja muuttaneet elämänsä. Siis mitä? Jos elämänlaadun paraneminen on roskiin heitetystä tavarasta kiinni, ei homma voi olla ihan vakaalla pohjalla. Jos taas kyse on siivotuista kaapeista, kannattaisiko ne siivota hieman useammin?

Marie Kondon huippusuosittu KonMari-raivauseepos yllätti minut suuresti. Tiedän olevani tarkka ja siisti ihminen, mutten oikeasti ollut ymmärtänyt, että joku on tehnyt rahaa kirjoittamalla epäolennaisuuksia ja keskitasoisia perusmarttaniksejä ylös ja iskenyt niihin pinkit kannet. Olin odottanut jotain oikeasti mullistavaa, ahaa-elämyksiä ja enpä ollut ajatellutkaan -fiiliksiä.



Mistä aloittaisin? Jos kirjan ohjeita noudattaa, on koko elämä pelkkää järjestelyä ja säätämistä, vaikka siitä nimenomaisesti piti vapautua. Mielestäni teoksesta vahvasti heijastuu tietynlainen jatkuva ahdistus, siinä jäädään rakkaustavaroiden ja karsimisen ikuiseen looppiin, jolloin jokainen arvontavoitto ja synttärilahja aiheuttaa saajassaan pienen infarktin. Ja siis se sukkienviikkaamisohje, en kestä :D
Kirja on vain kokoelma isoja epäolennaisuuksia, jo alkaen siitä, että jokaisen tavaran pitää tuottaa iloa. Olen hyvin materiakeskeinen ihminen, mutta minua suorastaan kauhistuttaa ajatus, että tavarat tuottaisivat minulle iloa. Ne helpottavat arkea ja parhaimmillaan silloin ilahduttavat, kyllä. Mutta silti minulle iloa tuottaa ihan muut asiat kuin omistaminen. Kondon logiikalla minulle ei siis taitaisi jäädä raivausorgioiden jälkeen edes niitä sukkia viikattavaksi kaappiin.

Ihmisille, jotka luovat tunnesiteitä ja kaaosta sekä hamstraavat tavaraa ympärilleen, suosittelen teosta. Muillekin suosittelen toki, lukeminen kannattaa aina. Mutta jollei ympäröivä kaaos ahdista ja tavarat mahtuvat marittamatta kaappiin, ei siitä kannata ohjenuoraa itselleen rakentaa.

torstai 26. toukokuuta 2016

Lukulistalla Kate Morton


Downton Abbeyn jättämään tyhjiöön voin kaikille suositella australialaiskirjailija Kate Mortonia. Hänen teoksistaan on suomennettu Paluu Rivertoniin, Hylätty puutarha ja Kaukaiset hetket. Jokainen teos on aikamoinen järkäle, esimerkiksi Kaukaisissa hetkissä on sivuja melkein 750. Teksti on kuitenkin soljuvaa ja helppolukuista, eli ei kannata pelästyä. Sivumäärästään huolimatta ne ovat oikein mainiota aivotnarikkaan-viihdettä. Teoksissa on ihanaa kartanoaikojen kaipuuta, enkä ihmettele yhtään kirjojen vastaanottoa. Ne ovat olleet myyntilistojen kärjessä monissa maissa.


Kirjat ovat kaikki keskenään kerronnaltaan hyvin samanlaisia; alussa jaaritellaan ja aika matelee. Jokaisessa kirjassa on ollut lukuja, jotka olen vain silmäillyt ja joissa ei ole ollut lopputuloksen kannalta mitään oleellista. Silti jokainen kirja koukuttaa pian mukaansa ja loppupuoli kirjoista on tullut ahmittua ja hyvä, että sen on yöksi malttanut laskea käsistään.
Jokaisessa tarinassa on myös muita pieniä yhteneväisyyksiä toisiin kirjailijattaren teoksiin verraten. Ne ovat hyvin perinteistä viihdekirjallisuutta, joita lukiessa ei tarvitse vaivata päätään ja tekstin edetessä lukija luuleekin tietävänsä lopputuloksen. – Varmasti osa veikkauksista osuukin oikeaan, pyörää kun on hankala keksiä uudelleen. Kuitenkin Morton onnistuu pitämään lukijansa näpeissään kirjojensa loppumetreille saakka ja jokainen tarina onkin kuitenkin hieman yllättävä. Jokaisen kirjan juonesta paljastuu kohta, joka sai ainakin minut hämmästymään ja toteamaan, että olipa yllätys. Pienenä miinuksena totean, että jos kirjat lukee putkessa, ne saattavat hieman alkaa toistaa toisiaan.

Uusin teos Salaisuuksien kantaja ilmestyy suomennettuna syyskuussa. En malttaisi odottaa :)

maanantai 23. toukokuuta 2016

Muutto mielessä


Näissä harvoissa tämänvuotisissa teksteissäni on noussut esiin eräs teema, muutto. Ja kuten kaiken, teen tämänkin vähän väärinpäin. Tai no mielestäni toki juuri oikeinpäin. Kiitos erityisesti Hullareiden, olen hankkinut muutamia tuotteita oikein hyvissä ajoin odottelemaan uutta kotia.

Hullareilla ostoskoriini päätyi imuri, tyyny, skumppalaseja ja vähän muuta pientä sälää. Mutta on sen jälkeenkin Stockan ovi avautunut minulle tiuhaan. Erityisesti olen uusinut keittiöjuttuja (toivottavasti) hieman järkevimmiksi kokonaisuuksiksi opiskeluaikojen tilkkutäkkiastioiden jälkeen. 

Olen aina pitänyt Iittalan Sarjaton-sarjasta ja hankinkin sitä nyt "arkiastioideni" täydennykseksi. Minulla on otteita 24h-astiastosta, joiden seuraksi uutukaiseni mielestäni käyvät mainiosti. Sarjatonta ostin toistaiseksi pelkkää valkoista. Vaikka myös hempeän marjapuuroisen vaaleanpunaiset osat kiinnostavat. 
Sarjatonta hankin sekä valkoisena Lettinä että Metsä-kuosisena.  Lisäksi täydensin Essencen punaviini- ja valkoviinilasivalikoimaani. Essencet ovat muuten nyt Stockalla kantistarjouksessa!


Kodinosastolla vaellellessani ja kaikkea käpälöidessäni ihastuin Casa Stockmannin "kivisiin" purkkeihin. Yksinkertainen ja tyylikäs muotokieli hiveli silmääni eikä minulle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin antautua niiden houkutukselle. Nyt ne asuvat pahvilaatikossa lattiallani ja odottavat pääsyä tositoimiin :D

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Brisbane


Stanthorpesta palattiin takaisin Brisbaneen, joka oli ehdottomasti tutustumisen arvoinen, mutta vierailluista suuremmista kaupungeista pienin. Brisbane on mielenkiintoinen yhdistelmä kaikkea; kaupunkikulttuuria, helposti saavutettavissa olevaa rantaa ja shoppailua. Brisbane on mielestäni sopivan pieni ja kiva kaupunki, josta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Lisäksi sieltä olisi ollut, Australian mittakaavassa, mukavan lyhyt matka Gold Coastille, jos aikaa olisi ollut enemmän.






torstai 19. toukokuuta 2016

Australia 2016


Käväisin tuossa maaliskuussa Australiassa ja voisin siitä muutaman sanasen näpyttää, ehkä jopa jaottelen postaukset kaupungeittain. 

Matkahan aloitettiin viipymällä lentoasemalla melkein 4 ylimääräistä tuntia – jonka Finnair sittemmin kyllä kiitettävästi korvasi. Mielestäni tämä myöhästyminen kääntyi kuitenkin jopa hieman eduksemme, sillä lähdettyämme lauantai-iltana matkaan, olisimme ilman myöhästymistä olleet perillä Brisbanessa kello 6 maanantaiaamuna. Myöhästymisten vuoksi pääsimme kuitenkin siis laskeutumaan vasta 10 jälkeen aamupäivällä. Saavuttuamme ensimmäiseen etappiimme, Stanthorpeen, noin 3h ajomatkan päähän Brisbanesta sisämaahan, kello oli jo niin paljon, ettei tarvittu kuin lyhyt kiertoajelu kaupungissa ja vähän ruokaa ja noin kello 18 aikoihin oli jo pakko siirtyä nukkumaan. Yllättävän hyvin sitä jaksoi niiden koneessa torkuttujen pätkien avulla, mutta univaje oli kuitenkin melkoinen ja unta riittikin hieman yli 12 tuntia, jonka jälkeen jetlagista ei onneksi ollut juuri tietoakaan. Uskon, että jos olisimme saapuneet aamulla, olisimme varmasti joutuneet nukkumaan päiväunet ja sotkeneet rytmimme pahemmin.

Stanthorpen maisemia 


Näkymää tilalta, jossa vierailimme 

Vallabeja

Jatkoa seurannee kun palaan seuraavalta lomaltani, tällä kertaa riittää hieman lyhyempi siirtymä Tallinnaan.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Mitä kuuluu?


Kun on aloitettu, miksi ei jatkettaisi.

Mitä teille kuuluu? Toivottavasti olette olleet onnekkaita ja kelit hellineet. 


Olen ollut pitkään poissa ja monesti harkinnut sulkevani koko blogin, samalla kaivaten sitä, että saan kirjoittaa. Joskus kesän toimittajaa leikkiessäni havaitsin, etten halua kirjoittaa, jos on pakko - ja kun lehti on painettava, on pakko. Tunnen silti hämmentävää halua kuitenkin kirjoittaa, edes joskus. Blogi on ollut oiva keino siihen, sitä ennen sen tilan täyttivät päiväkirjat ja muu raapustelu.
Tutustuin erääseen parhaista ystävistäni noin vuosikymmen (!!) sitten Jyväskylässä. Ensimmäisiä kertoja istuessamme hänen lattiallaan pussikaljalla (ok, valehtelin. Kaikki minut tuntevat tietävät etten juo olutta, ikinä. – Hän kyllä juo.), linjasimme molemmat, ettemme tiedä, miksi opiskelemme alaa jota opiskelemme, kun oikeasti haluamme kirjoittaa. On ihanaa huomata, miten elämä vie minne vie. Olemmehan molemmat saaneet viimeisten vuosien aikana sen vähäisen elantomme kirjoittamalla ja olemme tainneet molemmat rakastaa (lähes) jokaista hetkeä siitä.
Nykyinen työni ei sisällä tekstin tuottamista (jos miljoonia sähköposteja ei lasketa), eikä se haittaa, pidän työstäni silti ihan valtavasti. Työni sen sijaan sisältää muissa muodoissa paljon blogeja, mikä on kiva, ja siksi vähän turnausväsymystä omani suhteen on ollut havaittavissa.
No yhtä kaikki; blogi ei ole mennyt kiinni. Enkä usko, että se meneekään. Sillä päiväkirjat - joku kynä ja paperi - vaikuttaa aivan liian monimutkaiselle vaihtoehdolle. Saatan tosin olla huomenna taas aivan toista mieltä tästä. Mutta juuri nyt, tänään ja tässä, tämä on taas hyvä idea.


Kuvituskuvina kaksi lemppareinta Instagram-näpsyä viimekesältä.

tiistai 17. toukokuuta 2016

Mun kotona


Näin viittä vaille elämä taas muuttolaatikoissa, on vihdoin tullut aika esitellä teille tämänhetkinen kotini. Tulihan se edellinenkin dokumentoitua.
Pidemmittä puheitta, tunnelmakuvia kotoa. Otokset on otettu eri aikoihin, joten muutamia samoja kuvakulmia eri kalusteilla.

 Sori fonttikoosta, vähemmälläkin varmasti olisitte uskoneet, että kuvat on minun :D


Vuokra-asuntoni helmiä on isot peiliovelliset vaatekaapit. 
Säilytystilaa on muutenkin riittämiin, kiitos vanhojen kylmäkomeroiden.



Kerroin vuoden 2015 alussa kärsiväni design-valaisimien huutavasta puutteesta. Block-lampunhan olen, suureksi ilokseni, omistanut jo muutaman vuoden. Viimevuonna työllistyttyäni kaveriksi kömpi Work.

Ja myöhemmin myös, ilmeisesti nyttemmin tuotannosta poistunut, Jonas Hakaniemen Box
–Tämä vähän kaivelee, olisin halunnut tästä sen harmaan version.


maanantai 16. toukokuuta 2016

Tänään haluaisin pukea – House of Brandon


...jos aloitellaan linjoille paluu vähän yleismaailmallisemmista asioista? Oma elämäni menee eteenpäin muutoksitta, niin siitä ei juuri riitä teille saakka raportoitavaa.

Sen sijaan, että pukeutuisin tylsiin ja tavallisiin vaatteisiini, voisin pukea tänään vaikka jotain seuraavista House of Brandonin uutuuksista.




 Vero Modan Julia-bleiseri, ja Lily-pitsimekko ovat ihanan kesäisiä ja villejä korallin sävyjä.   






Villeistä viileisiin.
Ihanan kesäisen utuisia sävyjä ja keveitä helmoja kelpaisi heilutella Onlyn Karen-minimekossa tai Brave Soulin minttuisessa Ginossa.


Mitä teille saisi olla ja mitä teidän elämään? Saattaa olla, että heittäydyn näin kesän korvalla villiksi ja palaan blogini pariin uudemmankin kerran. Tai sitten en, nähtäväksi jää ;)